tiistai 22. huhtikuuta 2014

Samanaikaisopetusta Herttoniemenrannassa

Autismiluokan ja 2A-luokan oppilaat tekivät yhteistyötä samanaikaisopetuksen merkeissä kevätlukukauden aikana. Teimme savitöitä äitienpäivää ajatellen, ja oppilaat myös tutustuivat toistensa luokkiin sekä toisiinsa. Suunnitelmissa on myös yhteinen kevätretki.

Kaksi 2A:n oppilasta kirjoitti savityöpäivästään:


Menimme autistioppilaiden luokkaan tekemään savikulhoja äitienpäivälahjaksi. Oli mielenkiintoista nähdä millaisia opiskelijoita he ovat, kun en ollut ennen tavannut.

Luokassa oli rauhallista ja jännittävää.

Luokassa aloitimme tekemään savikulhoja ja myös autistioppilaat niitä tekivät.

Näytti siltä että kaikki osasivat tehdä kulhoja. Aluksi painoimme pitsiliinalla kuvion saveen ja se laitettiin kuivumaan. Sillä kerralla emme ehtineet tehdä muuta. Minun mielestä se oli oikein mukava oppitunti. :)

Aikku 2A


Savityöt

Me mentiin luokan kanssa Kaisan luokkaan, siellä oli kivaa, siellä oli poikia, ja pojat olivat mukavia. Me leikittiin poikien kanssa. Me tehtiin savitöitä, ne savityöt oli äitienpäivä lahjaksi. Me pelattiin ja tehtiin savitöitä, ja siellä oli oikeasti kivaa. Me tehtiin savista lautasia, tule sinäkin Kaisa Räsäsen luokkaan.

Emily 2A






 
 
Onnistuneesta projektista tyytyväisinä avustajat, Maarit ja Kaisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti