perjantai 30. toukokuuta 2014

Hei vaan kaikki vanhempainyhdistyksessä toimineet ja toiminnasta kiinnostuneet!


Itse olen ollut mukana Herttoniemenrannan vanhempainyhdistyksessä sen perustamisesta saakka, eli kymmenisen vuotta. Nyt joudun haikein mielin jättämään tämän kivan harrastuksen ja ihanat ihmiset kuopuksen siirtyessä yläasteelle.

Kautta näiden vuosien on yhdistyksessä ollut mukana hyvinkin erilaisia ihmisiä, mutta aina olemme löytäneet yhteisen punaisen langan: erilaisten elämysten ja kokemusten antamisen meidän koulun omille oppilaille. Olemme toki ottaneet kantaa myös alueeseen läheisesti liittyviin ns. virallisiin asioihin, mutta myöskin luoneet kivoja perinteitä koulumaailmaan, joissa oppilaat, vanhemmat ja opettajat luontevasti kohtaavat toisiaan.

On ollut erittäin mielenkiintoista päästä näkemään koulumaailmaa myös ”sisältäpäin”. Tämä on antanut lisää ymmärrystä monessa asiassa.

Haluan siis kiittää mukavista ja hauskoista hetkistä niin opettajia, oppilaita kuin vanhempainyhdistyksen jäseniä. Jatkakaa ja kehittäkää toimintaa Herttoniemenrannan oppilaiden iloksi!

 
Terveisin viimeisen vanhempainyhdistyksen tapahtuman, eli discon ”sisäänheittäjä”


22.5.2014 Herttoniemenrannan ala-aste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti